maanantai 18. huhtikuuta 2016

8

Moikka!

Täällä me Frankfurthin lentokentällä istuskellaan ja odotellaan pian Suomeen lähtevää lentoa. Matka siis jo melkein päätöksessään. Kuukausi meni aivan liian nopeasti, hyvin olisi voinut olla vielä toisenkin! Täytyy kyllä sanoa, että palaamme Maltalle vielä varmasti, toivottavasti jo kesällä..

Ruokatauko Saksassa.


Matkalla lentokentälle.


Viimeiset päivät menivät hujauksessa. Torstaina menimme shoppailemaan suoraan työpäivän jälkeen ja löysimme molemmat myös valmistujaismekot itsellemme!

Työpisteemme koulun aulassa

Tea nauttii ruokatauosta :D


Perjantaina oli viimeinen työpäivämme. Opettajilla oli muun muassa kokous, joten pääsimme keskenämme vahtimaan koko koulun oppilaita. Oli kyllä aikamoinen hullunmylly yrittää pysyä oppilaiden perässä, kun he juoksentelivat ympäriinsä. :D Työpäivän jälkeen suuntasimme TCB tattoohon ja sieltä molemmat saivat ikuiset matkamuistot!




Lauantaina herättyämme menimme Pacevillen rannalle ja sieltä suuntasimme ostamaan viimeiset tuliaiset! Illalla oli tarkoitus nähdä meidän työkaveria, mutta suunnitelmat muuttuivat ja vietimme illan vanhojen sekä uusien tuttavuuksien seurassa.




Sunnuntaina oli lepo- ja pakkauspäivä. Illalla suuntasimme vielä viimeisen kerran Sliemaan syömään ja nauttimaan olostamme.

Viimeiset auringonotot asuntolamme terassilla. :D


Oli kyllä aivan mahtava ja opettavainen kokemus päästä kuukaudeksi työssäoppimaan Maltalle! Ei voi muuta kuin olla onnellinen tästä mahdollisuudesta. :) Jos ei kielitaito muuten kauheasti kehittynyt, niin ainakin nykyään osaa paljon rohkeammin puhua englantia. Lisäksi saimme paljon uusia ystäviä, joita varmasti tulemme uudestaan moikkaamaan Maltalle. Joten jos sinulla tulee mahdollisuus lähteä ulkomaille niin tee se!!

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

7

Ciaooo!!

Päivät ovat menneet ihan älynopeesti ja täällä on lämmennyt sää huomattavasti! Sunnuntaina Tean porukat tulivat Maltalle, joten herättyämme ja pyykit pestyämme lähdimme heidän hotellilleen. Vietimme päivän heidän kanssaan esitellen lähipaikkoja. Lisäksi menimme muun muassa Sliemasta Vallettaan venebussin kyydissä! Illan istuimme vakiopaikassamme Sliemassa uusien tuttavuuksiemme kanssa.







Maanantaina töistä päästyämme klo 15.30 suuntasimme suoraan hotellin katolle auringonottoon! Aivan loistavaa, että meidän töistä on hotellille vain parin minuutin kävelymatka! Molemmat myös uimme ensimmäistä kertaa täällä Maltalla....hotellin sisäuima-altaassa.. :D Kävimme myös syömässä ulkona Tean vanhempien kanssa, nam.







Eilen suuntasimme taas vaihteeksi töistä suoraan hotellille auringonottoon. Vikalla viikolla nyt yritetään ruskettua koko kuukauden edestä, heh. Illaksi menimme viettämään aikaa vanhojen asuntolakavereidemme kanssa heidän uudelle asunnolleen, täytyy sanoa että oli kyllä mukava ilta! :) Ensimmäistä kertaa illalla ei ollut edes viileä kävellä ulkona!







Tänään on ollut superkuuma päivä. Vähän teki tiukkaa istua taas töissä pitkälle päivään katsellen ikkunasta merimaisemia ja shortseissa käveleviä ihmisiä. :D saatiin tänään myös uusi tyttö Ruotsista meidän kanssa vikoiksi työpäiviksi. Yllätys yllätys taas kerran kiiruhdimme suoraan töistä auringonottoon hotellin katolle.. Meidän uusi vakiopaikka, oikeesti. :D



sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

6

Moroo!

Kolme viikkoa Maltaa takana ja viikko edessä. Nyt jo tiedetään, että lähtö tulee olemaan vaikea... mutta ei saa vielä murehtia sitä, vaan ottaa kaikki ilo irti vikoistakin päivistä, wuhuu! Paljon on vielä suunnitelmissa, että mitä pitäisi keretä tekemään täällä.

Töissä on ollut mukavaa, hieman erilaista nyt kun oppilaat ovat tulleet takaisin. Joka päivä respan lisäksi muun muassa kiertelemme koulun käytävillä sekä olemme tunnin ajan pihalla välituntivahtina. Lisäksi olemme avustaneet paljon laatentarhan ja eskarin puolella, vaikka periaatteessa emme heille työskentelekkään.

Keskiviikon vietimme illan Sliemassa satamassa kavereiden kanssa.


Upeat näkymät yhdeltä Slieman kivirannalta, toisella puolella näkyy pääkaupunki Valletta.


Perjantaina olimme taas illan ulkona kavereiden kanssa. Ollaan tutustuttu täällä tosi moniin uusiin ihmisiin ympäri maailmaa. Asuntolassakin porukkaa lähtee ja tulee lisää vähän väliä. 

Herkuttelua asuntolan terassilla



Kuvassa näkyy hieman Pacevillen baarikatua. Tähän aikaan siellä ei ollut edes hirveästi porukkaa, joten voitte kuvitella kuinka paljon siellä on ihmisiä yöllä!


Eilen vihdoin ja viimein sää suosi ja pääsimme Gozo, Comino ja blue lagoon reissulle! Vene starttasi klo 10 Slieman satamasta ja matka päättyi 17.30. Oli kyllä aivan super mukava päivä pienestä väsymyksestä huolimatta. Ihan meidän tuuria kyllä oli, että 10 minuuttia sen jälkeen kun pääsimme blue lagoonille, niin siellä alkoi sataa.. mutta eipä se kauheasti haitannut! Muuten päivä oli ihan nätti, vaikkakin tuulinen. 

Veeran ja Tean mielipiteet laivan heilumisesta.

Gozolla  meitä odotti auto, ja se kierrätti meitä ympäri Gozon nähtävyyksiä n. 3tuntia. Lopuksi oli noin tunti omaa aikaa pyöriä Gozolla.

Gozon sataman näkymät.

Blue Lagoon, jossa vesi on niin kirkasta että sitä ei saa kunnolla näkymään kuvassa. Se pitää siis nähdä omin silmin! 

Muutamassa minuutissa aurinkoinen maisema muuttui mustaksi ja synkäksi, joka ei onneksemme kestänyt kuin noin 5minuuttia.



Veneemme kävi myös muutamassa luolassa

Sininen ikkuna





Matkoille oli monia eri venevaihtoehtoja ja yrityksiä, jotka tarjosi erilaisia reissuja. Valitsimme kuitenkin suhteellisen pienen ja mukavan veneen, mikä oli hyvä koska siellä ei ollut niin paljoa väkeä ja henkilökunta oli ystävällistä!

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

5


Heeeeyyyy!

Huomenna ois taas edessä työpäivä. Koulun oppilaatkin palaavat kouluun takaisin pääsiäislomalta, joten mekin saamme lisää puuhattavaa toivottavasti. Töissä on ollut mukavaa, vaikkakin hieman tylsistyttävää tähän asti. Työpäivät kuitenkin ovat pääosin menneet nopeasti!

Lauantaina meidän oli tarkoitus lähteä vierailemaan Gozolla, Cominolla ja sinisellä laguunilla. Aamulla kun menimme veneelle, niin meille kuitenkin kerrottiin, että reissu on peruttu huonon sään vuoksi. Emme kuitenkaan lannistuneet siitä, vaan päätimme vaihtoehtoisesti vihdoin ja viimein hypätä Malta Sightseeing- bussin kyytiin ja lähtemään kiertämään koko Maltan saarta.

Bussireissu kesti päälle 5 tuntia ja matka sisälsi monia nähtävyyksiä. Välissä hyppäsimme pois bussin kyydistä Blue Grottolla, jossa kävimme syömässä. Bussireissun jälkeen tulimme kotiin ja illalla lähdimme ulos kavereiden kanssa. Toivottavasti ens lauantaina sää sallisi, niin pääsisimme Gozo- reissulle!



Mahtavat näkymät ravintolasta.

Veera söi Maltalaisten herkkua kania ja Tea söi Maltalaisittain tehtyä punanapsija-kalaa.



Hieman tuulista Sightseeing- bussin katolla :D



Olisi mahtavaa päästä kiertelemään Maltan pienempiä kyliä jos vain aika riittäisi. Arki kuitenkin menee pääasiassa töissä, eikä viitsisi töiden jälkeen lähteä kauhean kauas eksymään. Mutta saas nähä mitä kaikkea vielä ehdimme tehdä ja näkeä viimeisen kahden viikon aikana!

Tänään olemme viettäneet koko päivän kämpällä ja päivällä yritimme hieman ottaa aurinkoa terassilla. Mutta nyt suuntaamme nukkumaan, että huomenna jaksaa töissä. Good night!